Rotaryn kesäkuun teema on rotarytoveruus.
Piirin tavoitteet 2011-2012 ovat: Klubien tukeminen ja vahvistaminen, suhdetoimintaan panostaminen ja humanitäärisen toiminnan aktivointi
Hyvät klubipresidentit ja -sihteerit, arvoisat rotarit
Ajatukseni tätä viimeistä kuukausikirjettä kirjoittaessani puntaroivat ajan kulumisen kummallisuutta.
Aikahan on resurssi, jota koko ajan tulee lisää. Toisaalta katsoessasi tulevaisuuteen tuntuu aika
matelevan ja katsoessasi menneisyyteen on aika kulunut kuin siivillä. Mieleeni tulee H.G. Wellsin
Aikakoneessa esittämä fantasia: Jos avaruusalus kiitää melkein valon nopeudella 100 valovuoden
päässä sijaitsevalle Acturukselle, miehistön mielestä matkaan tuntuu kuluvan vain 10 vuotta, joka
nousee 20 vuodeksi, kun avaruusalus 200 vuoden kuluttua laskeutuu taas maan pinnalle. Maan
asukkaiden näkökulmasta avaruusmatkailijat tulivat menneisyydestä, ja nämä itse kokivat
laskeutuvansa omaan tulevaisuuteensa.
Yksitoista governor-kuukautta on mennyt kuin siivillä ja käätyjen luovutus seuraajalleni on piakkoin
käsillä. Kuluvan rotary-vuoden aikana olen oppinut rotarysta enemmän kuin koko aikaisemman
rotaryurani aikana. Syksyn klubikäynnit olivat mielenkiintoisia ja antoisia. Kaikkialla vastaanotto on
ollut hyvin ystävällinen ja huolenpito on ollut vertaansa vailla. Kevätaika on sitten ollut lähes yhtä
juhlaa; klubien kevät- ja vuosijuhlia on ollut runsaasti ja vielä kesäkuussakin juhlia vietetään. Kiitoksia näistä kaikista.
Mutta on vuosi ollut muutakin kuin klubikäyntejä ja juhlia. Olemme aloittaneet useita
kehitysprosesseja, joiden tarkoituksena on parantaa rotaryn toimintaedellytyksiä piirissämme.
Vuodessa ei valmista tule ja olemmekin huolehtineet toiminnan pitkäjänteisyydestä monin eri tavoin.
Rotaryn kuukauden teema
Rotaryn kesäkuun teema on rotarytoveruus. Rotaryn viidestä kirjatusta arvosta yksi on toveruus.
Mutta mikä rotary-toveruudessa sitten on ainutlaatuista ja kuinka se eroaa monista muista
toveripiireistä? Rotaryssa toveruus on toveruutta eri ammatteja harjoittavien rotareiden välillä.
Jokainen rotary voi klubissaan saada toveripiirin, joka antaa paljon iloa, tukea ja apuakin sitä
tarvitessasi.
Töölö-Tölö-rotary klubille uusi charter-päivä
Rotary Internationalin hallitus on päättänyt, että Viipurin klubin charter-päivä huhtikuun 1 päivä 1931 merkitään Töölö-Tölö klubin charter-päiväksi. Viipurin Rotaryklubi perustettiin helmikuun 14 päivänä 1931 ja merkittiin RI:n jäseneksi 1.4.1931. Näin ollen Töölön klubi on piirimme kolmanneksi vanhin klubi 1927 perustetun Helsinki-klubin ja 1930 perustetun Tallinnan klubin jälkeen. Onneksi olkoon Töölön klubilaisille.
Vuoden 2011–2012 tavoitteet
Liitän tähän oheen tulevan rotaryvuoden tavoitteita koskevan yhteenvedon. Samalla esitän
toivomuksen, että te kautenne tämän kuukauden lopussa päättävät presidentit huolehtisitte siitä, että seuraajanne saavat tarvittavat tiedot ja tuen voidakseen hyvin aloittaa kautensa.
Jäsenkehitys
Jäsenmäärän nettomuutos piirissämme 1.7.2010- 19.5.2011 on -25. Viron osuus tässä on -5. Suomen jäsenmäärän kehitys kokonaisuudessaan on -67. Kolmessa piirissä nettomuutos on positiivinen, suurimmillaan +24. Piirimme jäsenmäärän kehitys on jatkunut samansuuntaisena jo jonkin aikaa.
Jäsenmäärän alenemisen pysäyttäminen on yksi suurimmista haasteistamme. Naisten osuus jäsenistä piirissämme on 9,5 %. Koko Suomessa naisten osuus on 10,9 %.
Tiedotuksia
Nuorisovaihdon koordinaattori Virossa on vaihtunut. 1.5.2011 lukien koordinaattorina toimii Raivo
Terve Tallinnan Rotaryklubista. Someron Rotaryklubi järjestää VI Rotary SM-suunnistuskilpailut lauantaina 20.8.2011. Kilpailukutsu oheisena. Pudasjärven Rotaryklubi kutsuu Rotarymotoristit 11. Perinteiseen kokoontumisajoon. Kokoontumisviikonloppu järjestetään Taivalkosken Saijassa elokuun 5-7 päivinä 2011. Kutsu liitteenä. Suomen Rotaryn sisäisiä jäsensivuja on päivitetty. Luettelo päivityksistä liitteenä.
Rotarydollari
Rotarydollarin kurssi kesäkuussa on sama kuin toukokuussakin eli 1 USD = 0,69 EUR.
Oikein hyvää kesää ja kiitoksia tästä päättyvästä vuodesta. Onnea ja menestystä tulevalle
rotaryvuodelle.
Terveisin,
Hannu Ervamaa
Liitteet:
Liite 1:
ROTARYMOTORISTIT
Taivalkosken Saijassa
5. – 7.8.2011
Pudasjärven Rotaryklubi kutsuu Rotarymotoristit 11. perinteiseen kokoontumisajoon.
Tämänvuotinen kokoontumisviikonloppumme järjestetään Taivalkosken Saijassa 5.-7.8. Osallistujien määrä on rajoitettu 50 osallistujaan.
Lähetämme ohjelman kesäkuun aikana tai ilmoittautumisen jälkeen.
Ilmoittautuminen sähköpostilla osoitteeseen: reijosa(at)yahoo.com
(Ilmoittautumiseen :nimi, myös seuralainen, klubi sekä yhteystiedot, sekä mikä vaihtoehto)
Majoitusvaraukset ja tiedustelut
Sähköpostiosoite: info(at)saija.fi
Puhelin +358 (0)8 847 511
Majoitusvarauksen yhteydessä kerro tunnus: MC Rotary
Pudasjärven Rotary klubi
Reijo Saarela
reijosa(at)yahoo.com
puh. 040 589 77 62
SOMERON ROTARYKLUBI
VI Rotary SM-suunnistus la 20.8.2011
KILPAILUKUTSU
Sarjat ja maksut
H/D 21, H/D 35 - 75 viiden vuoden välein. Osallistumismaksu 15 € maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä Someron Rotaryklubin tilille Op-Somero 543408-587813 (kansainväliset maksut IBAN: FI82 5434 0850 0878 13 BIC: OKOYFIHH). Lisäksi (mm. ”kannustusjoukkojen”) on mahdollista osallistua kuntosuunnistukseen, arvontapalkinnot, osallistumismaksu 10 €.
Ilmoittautuminen
Ensisijaisesti sähköpostitse viimeistään su 14.8.2011 klo 21.00 mennessä osoitteella arvi.teppala(at)gmail.com. Tarvittaessa voi ilmoittautua puhelimitse Arvi Teppala 040-5513931. Ilmoittautumisen yhteydessä on ilmoitettava emit -kortin numero. Järjestäjä varaa emit-kortit niitä tarvitseville.
Jälki-ilmoittautuminen
Sähköpostitse tai puhelimella ke 17.8.2011 klo 21.00 mennessä. Osanottomaksu on kaksinkertainen.
Kilpailukeskus
Jorrin metsästysmaja, Hämeen Härkätie 650, Somero.
Kilpailumaasto
Monipuolinen metsälampien sävyttämä lounaishämäläinen metsämaasto. Pienehköt korkeuserot. Jonkin verran hakkuujätettä. Pidemmät reitit käyvät tarkkaa suunnistusta edellyttävässä pienipiirteisessä maastonosassa.
Leimausjärjestelmä
Emit.
Opastus ja pysäköinti
Tieltä 2802 (Somero – Porras) 6,5 km Somerolta, josta ajoaika 1 minuutti. Pysäköinti kilpailukeskuksessa.
Kartta
Mittakaava 1:10 000, 6-värinen, käyräväli 5 m, tulostekartta elokuu 2011. Rastimääritteet on painettu karttaan.
Pukeutuminen ja pesu
Metsästysmajan pukuhuone ja muut tilat. Kilpailun jälkeen on lämmin sauna.
Lähtö
Ensimmäinen lähtö klo 11:00. Väliaikalähdöt. Lähtöön matkaa noin 500 m.
Majoitus
Mahdolliseen majoitustarpeeseen suosittelemme: Lamminniemen Hyvinvointikeskus, Jänistie 1, Somero, 02-77990, www.lamminniemi.fi. Kysy majoitustarjousta tunnuksella ”rotarysuunnistus”.
Toimihenkilöt
Kilpailujohtaja Pertti Tamminen ja ratamestari Arvi Teppala, Someron rk. Valvoja Jouni Väre, Someron Esa.
Kotisivut
Kilpailun valmistelua voi seurata Someron Rotaryklubin kotisivuilta www.rotary.fi/1410/somero. Sieltä löytyvät myös lähtöajat, tulokset ja muu kisaan liittyvä informaatio.
Tervetuloa VI Rotary SM-suunnistukseen!
ETUSIVU
Kirjoita sujuvasti
- Rotaryn oikeakielisyydestä 23.5.2011/REk (pdf)
- Klubien ja piirien toimihenkilöiden tehtävänimikkeet (suomi, ruotsi, englanti) 23.5.2011/REk (pdf)
Uusia päivityksiä SR:n sisäisillä jäsensivuilla toukokuussa 2011
Nya uppdateringar på FR:s slutna medlemssidor i maj 2011
Suojatut jäsensivut → Ohjeet ja koulutus (suojattu)
Suomenkieliset:
Rotaryklubi / Klubihallinto / RI:n oppaat
- RI:n viralliset Rotaryklubin mallisäännöt 23.5.2011/REk (pdf)
- Rotaryklubin järjestysmuoto 23.5.2011/REk (pdf)
- Rotaryklubi / Klubihallinto / Ohjeita
- Maksuohjeet, RI ja TRF maksut 23.5.2011/REk (pdf)
Liite 2:
Rotarypiirin 1420 tavoitteet 2011-2012
1. Rotaryklubien tukeminen ja vahvistaminen
Tavoitteet:
- Piirin 1420 jäsenmäärän kääntäminen nousuun
- Piirin heikoimpien klubien tukeminen
Toimenpiteet:
- Action group´in perustaminen piiriin, jonka tehtävänä on konkreettisten toimenpiteiden luominen, joita noudattamalla klubit lisäävät jäsenmääriään
- Piirin jäsenten ja toimihenkilöiden kouluttaminen Rotarytietouden lisäämiseksi
2. Klubien suhdetoimintaan panostaminen
Tavoitteet:
- Rotaryn tunnetuksi tekeminen yleisön keskuudessa, joka synnyttää ylpeyden tunteen jäsenistössämme ja luo paremmat edellytykset nykyisten jäsenten säilyttämiselle ja uusien jäsenten hankkimiselle
Toimenpiteet:
- Suhdetoiminta-asiamiehen toimen luominen jokaiseen klubiin
- Piirin ja klubien toimihenkilöiden kouluttaminen tavoitteena suhdetoiminnan merkityksen ymmärtäminen ja käytännön toteutus
3. Klubien humanitaarisen toiminnan aktivointi
Tavoitteet:
- Piirin jokaisen jäsenen tulee tavalla tai toisella osallistua palveluprojekteihin maailmalla tai kotimaassa
Toimenpiteet:
- Osallistuminen Polio Plus-projektiin
- Osallistuminen paikallisiin palveluprojekteihin
2011, governori, kuukausikirjeet