Rotaryvuosi vaihtuu
Ett nytt rotaryår begynner
Rotaryvuosi vaihtuu 1.7.2011 ja on aika kiittää edeltäjääni PDG Hannu Ervamaata hänen tekemästään pyyteettömästä työstä Rotaryn ja etenkin rotarypiirimme 1420 eteen. Hannun vuonna on saatettu vireille monia hankkeita, joiden hedelmistä saamme nauttia tulevina vuosina. Mainitsen tässä Dicole-yhteisöalustan, jonka käyttöönottaminen piirimme sisäisen ja ulkoisen viestinnän välineenä tulee avaamaan aivan uudet mahdollisuudet piirimme jäsenten ja toimihenkilöiden keskinäiseen viestintään ja luo oivat edellytykset synnyttää myönteinen kuva Rotarysta yleisön keskuudessa. Piirissämme on perustettu Action Group-ryhmä, jonka tehtävänä on tukea klubeja, jotka kohtaavat vaikeuksia vastatessaan rotarytoiminnan heille asettamiin haasteisiin. Myös Viron klubit on Hannun vuonna entistä tiiviimmin liitetty piirimme organisaatioon.
Samalla kun kiitän kaikkia edellisen rotaryvuoden presidenttejä ja toimihenkilöitä rotary-klubeissamme haluan erityisesti onnitella nyt virkaansa astuneita presidenttejä ja muita virkailijoita. Menestyvä rotarytoiminta edellyttää päteviä johtajia. Teillä on nyt ainutlaatuinen mahdollisuus toteuttaa omia tavoitteitanne muiden auttamiseksi yhteistyössä kyvykkäiden ja motivoituneiden rotareiden kanssa.
RI:n presidentin Kalyan Banerjeen teemana on nyt alkaneella rotaryvuonna ”Kuuntele sydäntäsi auttaaksesi muita”. Meidän tulee siis noudattaa sydäntemme ääntä toteuttaessamme Rotaryn tunnuslausetta ”Service Above Self”. Perhe ja lähiomaisemme muodostavat ytimen, josta meidän tulee huolehtia mutta josta samalla ammennamme voimaa tehtäväämme. Meidän tulee jatkaa siinä missä olemme menestyneet, esim. polion hävittämisessä samalla, kun meidän tulee muuttaa sitä, missä emme ole menestyneet niinkään hyvin, esim. tarjoamalla uusille rotareille mahdollisuus osallistua Rotaryn toimintaan.
Myös Rotarysäätiön tukeminen muodostaa oleellisen osan rotarytoiminnasta. Ilman Rotarysäätiön myötävaikutusta Rotary ei kykene toteuttamaan toiminnalle asetettuja humanitaarisia tavoitteita. Tältä osin pyydän Teitä tutustumaan tähän kuukausikirjeeseen liittämääni viestiin klubeille, jossa lyhyesti otan kantaa säätiön tukemiseen.
Näihin kaikkiin aiheisiin tulen palaamaan myöhemmissä kuukausikirjeissäni sekä tavatessani piirimme rotareita.
Ett nytt rotaryår begynner
Vid utgången av rotaryåret 2010 -2011 vill jag framföra mitt tack till min företrädare PDG Hannu Ervamaa för det osjälviska arbete som han har utfört Rotaryrörelsen och vårt rotary-distrikt till fromma. Under Hannus tid som governor har flera nya projekt påbörjats, som kommer att gagna, förutom vårt distrikt och våra klubbar även våra enskilda medlemmar. Låt mig här nämna våra nya hemsidor, som kommer att tas i bruk under sommaren och som kommer att erbjuda våra medlemmar och funktionärer helt nya möjligheter till utbyte av information och meddelanden samtidigt som allmänheten ges en allt positivare bild av Rotary. Under Hannus tid har en s.k. Action Group bildats i vårt distrikt, som träder till då klubbar befinner sig i svårigheter. Även våra klubbar i Estland har knutits på ett fastare sätt till distriktets verksamhet.
Jag vill också använda detta tillfälle till att tacka alla avgående presidenter och funktionärer för det arbete Ni har gjort och samtidigt lyckönska alla tillträdande presidenter och funktio-närer. Som nya presidenter har Ni ett unikt tillfälle att förverkliga era målsättningar till-sammans med andra kompetenta och motiverade rotarianer. Missa inte detta tillfälle. All framgångsrik verksamhet kräver ledare och detta rotaryår ligger stafettpinnen i Era händer.
RI:s president har valt som sitt tema detta rotaryår: Lyssna till ditt hjärta för att hjälpa andra.
Vi skall alltså följa vårt hjärtas röst då vi förverkligar Rotarys motto: Service Above Self.
Familjen och våra närstående utgör den källa till kraft som vi skall värna om men samtidigt nyttja för att förverkliga vårt uppdrag. Vi skall fortsätta med det som vi är bra på, d.v.s. att bistå våra medmänniskor i nöd, men vi skall också vara beredda på att göra ändringar där vi har lyckats mindre bra, som t.ex. då det gäller värvningen av nya medlemmar.
Rotarystiftelsen utgör en väsentlig del av rotaryrörelsen. Jag önskar att Ni bekantar er med bifogade utlåtande där jag har tagit ställning till klubbarnas bidrag till Rotarystiftelsen.
Tiedotteita
- Siltä osin kun piirimme rotaryklubit eivät vielä ole täyttäneet Suunnitteluopasta tehokkaille Rotaryklubeille kehotan klubeja tekemään sen ensi tilassa ja toimittamaan suunnitteluoppaan apulaiskuvernöörille, joka toimittaa sen edelleen minulle.
- Piirissämme tullaan ottamaan käyttöön Dicole-yhteisöalusta, joka korvaa piirimme nykyiset kotisivut. Alusta on jo piirimme käytössä Itämeri projektin osalta. Alustan käyttöönottoa valmistellaan kesän aikana ja sen käytöstä tullaan järjestämään erillinen tiedotus/koulutustilaisuus
- SR:n End Polio Now työryhmän johdolla toteutetaan Suomen rotary-klubeissa lipaskeräys 24.10.2011, jolla hankitaan varoja polion lopettamiseen. Piirimme kannustaa klubeja ryhtymään keräykseen, mutta päätöksen osallistumisesta keräykseen, samoin kuin keräyksen käytännön toteutuksen suorittavat klubit itse. Valtakunnallisen keräysluvan hankkii SR. Tästä lisää informaatiota seuraavassa kuukausikirjeessä.
- SAR-raportit on tehtävä heinäkuussa ja lähetettävä RI:n Zürichin toimistoon. Raportissa tulee olla presidentin ja sihteerin allekirjoitus.
- RI:n per capita maksu puolelta vuodelta tulee niin ikään suorittaa heinäkuussa.
- Kesäkuun läsnäolotilastot on päivitettävä SR:n jäsentietojärjestelmään viimeistään 15.7.
- SR:n sisäisille jäsensivuille on tehty seuraavat päivitykset: 1) SR:n Ansiomerkkien säännöt, 2) Esityslomake SR:n Ansiomerkkien myöntämiseksi, 3) SR:n säännöt ja toimintaohjeet.
- Raaseporissa järjestetään 1-2.10.2011 piirikonferenssi ja piirikokous Ammatti-korkeakoulu Noviassa. Governors Ball järjestetään Dragsvikin Upseerikerholla. Pyrimme luomaan tilaisuudesta laadukkaan ja iloisen tapahtuman samalla, kun pidämme osallistumismaksut kohtuullisina. Varatkaa aika jo nyt kalenteristanne ja osallistukaa tilaisuuteen. Seuralaisille tullaan järjestämään kattava seuralaisohjelma. Tiedot ilmoittautumisesta ja ohjelmasta tullaan toimittamaan klubeille heinä-elokuun vaihteessa.
- Suoritettaessa maksuja RI:lle tai Rotarysäätiölle käytetään dollarin arvon mittana ns. rotarydollaria. Sen tämänhetkinen kurssi on 1 USD = 0.70 EUR.
Toivotan Teille kaikille antoisaa kesää ja hyvää rotarymieltä.
Jag önskar Er alla en angenäm sommar och gott rotaryhumör
Mikael Kietz
___________________
Mikael Kietz
DG 2011-2012